Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Syntynyt lapsi on kaunis lahja. Lämpimät onnittelut suuren elämänihmeen edessä. Vauva ansaitsee kaikkea hyvää ja kaunista. Kaste on yksi sellainen asia, lahja, joka kantaa halki elämän.
Lapsi kastetaan kolmen kuukauden kuluessa syntymästä.
Kaste on ovi seurakuntaan ja kirkon yhteyteen. Kastemalja on ennen usein sijainnut eteisessä kirkon pääoven vieressä kuvaten, että kasteessa tullaan kirkon jäseneksi. Kasteen perusteena on Jeesuksen antama kaste- ja lähetyskäsky.
Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti. (Matt. 28:16-20)
Kaste liittää meidät Kristukseen ja hänen seurakuntansa yhteyteen. Kaste on toinen evankelisluterilaisen kirkon sakramenteista.
Lapsikaste on pääkäytäntönä, mutta myös nuori tai aikuinen voidaan kastaa, jos häntä ei ole kastettu aiemmin. Sitä edeltää opetus ja rippikoulu joko yksityisesti tai ryhmässä. Kastettavalla tulee olla kaksi kummia, jotka ovat konfirmoituja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäseniä. Päätös yhden kummin riittävyydestä sovitaan kastavan papin kanssa, ja kirkkoherra hyväksyy asian ennen kastetilaisuutta. Kirkkoon kuulumaton ei voi toimia kummina, koska kummi on kirkon luottamustehtävässä ja johdattaa kastettavaa elämään kirkon yhteydessä.
Seurakunta tukee kastetun kristillistä opetusta ja kristittynä elämistä kaikissa elämänvaiheissa. Jumalanpalvelus, messu, kutsuu kaikenikäiset yhteen kerran viikossa toisen sakramentin, ehtoollisen äärelle, kokemaan yhteyttä, rukoilemaan ja kasvamaan kristittynä.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä